torstai 19. maaliskuuta 2015

Beachparty

Vanhana partiolaisena päädyin järjestämään kaupunkisuunnistustapahtuman Espanjassa toimivalle suomalaiselle partiolippukunnalle Lumipartiolle. Partiotoiminta on osa kansainvälistä sosionomiharjoittelua, jonka suoritan Fuengirolassa.

Tapahtuman suunnittelu kului enimmäkseen kaupunkia zygällä tutkien ja aurinkoisista kevätpäivistä nauttien. Aika lungia, eh!

Suunnistus vei lapsiryhmät halki kaupungin päätyen lopulta Sohailin linnan luokse rannalle paistamaan makkaraa ja vaahtokarkkeja. Koko päivään osallistui noin kuusikymmentä partiolaista ja perheenjäsentä.

Ihana työparini Mirka ja kaikki vapaaehtoiset hommiin pakotetut tekivät rantapäivästä hienon, kiitos <3 !!

Jotain tuttua, punaista ja pehmeää...

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Vamos a la playa!


Biitsikelit on vihdoin täällä!

Lämpöä on +25 ja sininen taivas. Tänään vilukissakin laittoi mekon helmat heilumaan ja suuntasi rannalle. Mereen en mene, ellei ole surffilauta kainalossa. Tyydyin siis katselemaan toisten uhkarohkeita pulahduksia. Ihana vaan istuskella hiekalla ja ottaa lungisti. Epätyypillisen kylmän ja tuulisen talven jälkeen lämpö tuntui erityisen hyvältä.

Kuuman päivän kruunasi tietenkin iltasauna!

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Es fácil - Helppoa!


Koulumatka Málagan yliopiston kielikeskukselle El Paloon kestää Fuengirolasta puolestatoista tunnista kahteen/suunta. Matkalla on hyvin aikaa syödä aamupalaa, lukea kirjaa, tehdä espanjan läksyjä ja ihailla kaunista auringonnousua merestä. Totuus on tarua ihmeellisempää: jatkoin lähes joka aamu junassa unia Málagaan saakka ja popsin aamupalaa sitten lounastauolla.


Tämä rituaali toistui neljän viikon ajan. Nyt kuitenkin on kielikurssi ohi. Kuukausi intensiivistä opiskelua viitenä päivänä viikossa ja kymmeniä uusia kavereita ympäri maailman. Ei huono lisäpaino kokemusreppuun!
Näiden tyyppien kanssa hymyilyttää jopa juuri ennen lopputenttiä.


Loppukokeen jälkeen hymy vasta herkässä olikin!