Verkostoitumista

Vieraita Suomesta on piisannut ja kun kämppiksiäkin on jatkuvasti kahdesta kolmeen ei ehdi yksinäisyys vaivata. Hillan sakki ilahdutti meitä useamman viikon ajan, ystävät Susan ja Pauliina lyhyemmän pätkän ja parhaillaan kylässä ovat Suvi, Jani ja kymmenkuinen Peppi. Ihanaa kun on tohinaa, mutta saatanpa nauttia rauhasta ja omasta ajasta kotiin palattuani. Älä siis ihmettele jos mun puhelin on pari viikkoa hiljaa laskeuduttuani helsinkivantaalle ;).

Jääkiekon mm-kisakatsomot, upeat ilmat, retket ja kyläilijät ovat pitäneet kiireisinä. Kevään aikana olen tutustunut useampaan uuteen ihmiseen, kuin parissa vuodessa yhteensä. Verkostoituminen olkoon siis kevään sana! Ihan mietityttää, kuinka toiset kerkeävät töitäkin tekemään ;). Kuvassa Janin uusi kesähattu!

Tehtiin Vilman kanssa surffireissu ihanaan Tarifaan. Surffaamaan ei päästy, sillä aallot puuttuivat, mutta sen myötä meille jäikin enemmän aikaa nauttia cavaa rannalla :). Harmillisesti Tarifan tunnelmakuvat tuhoutuivat läppärin potkastessa tyhjää. Mielen sopukoista nuo kuvat onneksi löytyvät!

Valokuvattavanakin olen kerennyt olemaan. Me Naiset Sport -lehden kesäkuun numerosta voit kurkistaa, minkälaisia luurankoja mun kaapeista löytyykään :D.

Nispero

Nispero, lokvatti, japaninmispeli. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Niin on myös uudella suosikkihedelmälläni, jota mieluiten nisperoksi kutsun. Ohuen kuoren alta löytyy makea ja mehukas omenan ja päärynän sukulainen, nam!

Maman ystävän pihapuusta maistoin ensimmäisen nisperoni ja jäin samantien koukkuun. Osuttiin loistavaan aikaan yllätyskylään, kun oli skumppapullokin valmiiksi avoinna ja aurinko paisteli Railin terassille.

Markkinoiltakin nisperoita saa, Hakaniemen torista en tosin tiedä :)..

Me gusta España

Espanjaan tultuani räpsin kuvia alvariinsa. Tuntui siltä että jokainen vilkaisu tulisi saada ikuistettua ikään kuin todisteeksi kaikesta tapahtuneesta. Nyt kun olen kotiutunut tänne melkein jäädäkseni ei kamera enää eksy helpolla käsilaukkuun ja kuvien ottaminen onkin jäänyt vähemmälle. Kai se niin menee, että kameran linssin läpi tihrustaessa jää helposti jotain näkemättä.. Blogin päivitys meinaa myös unohtua, kun helteet on saapuneet ja sisään ei koskaan ole kiire.

Tässä muutama tunnelmakuva matkan varrelta:

Seikkailuystävät kotikulmilla Los Pacosissa

Siesta Madridilaiseen tapaan

Etsi kuvasta kirjoitusvirhe.
Niin mitä saa ilmaiseksi?!

Mijas Pueblo on täynnä pieniä kujia

 Mijas Pueblon kukkaloistoa

Montemar Altossa pääsee soutelemaan

Toro ja hurjan uskalias kiipeilijä :)



Madridia nauttien

Huh hellettä!

Helteet alkoivat tiistaina, vihdoin! Pikkuhiljaa alkaa ihon värikin muistuttaa sitä, minkä mielikuvan voisi saada useamman kuukauden Espanjassa asuvan hipiästä.

Lusmu uimaopettaja kävi myös tänään uimassa :). Kun pihamme uima-altaan veden lämpötila nousi vihdoin kahteenkymppiin ja ilma oli lähempänä kolmeakymmentä, en voinut enää keksiä tekosyitä. Vesi tuntui niin lämpimältä ja uiminen hyvältä, että ei varmasti jää viimeiseksi pulikoinniksi. Köllötin tunteja uima-altaalla ja uppouduin antaumuksella kirjaan. Iltapäivällä laiskotteluni keskeytti heleä huudahdus parvekkeelta: "Sirkku, ruoka on valmista!"

Leppoisan sunnuntain kruunasi puolentoistatunnin tennissessiot Vilman kanssa. Huomenna on vuorossa tennistunti con el profesor. Vaviskaa Serena ja Venus, täältä tullaan!

Kesäkaverit

Musta Pantteri hiipi Espanjaan pääsiäisviikolla ystävänsä Veskun kanssa. Oskari oli todennut jo aiemmin, että onneksi Vilmakin on täällä, ettei mulla käy aika pitkäks :). Pojat tartutti lomafiiliksensä meihinkin ja sangriaa kului yksi jos toinenkin. Taisi joku heittää muutaman kärrynpyöränkin... Tulipa käytyä myös suomalaisessa ravintolassa Reflassa katsomassa lätkää, kun vieroitusoireet jääkiekosta oli niin kovat (ei meillä tytöillä tosin). Matkanjohtajan roolissa sain noottia niin ilmoista, kuin juna-aikatauluistakin. Osassa matkajärjestelyistä kuulemma onnistuinkin ja reissun loppuarvosana taisi olla lähellä ysiä, vai mitä sanoo mukana seuramatkoilla ollut raati? Perinteisesti molemmat lähtivät kotimatkalle itsensä polttaneina, vaikka Veskun tyttöystävä olikin pakannut heille mukaan aurinkorasvaa :D.

Oli ihana nähdä rakasta Oskarsia pitkästä aikaa!

Mi amore <3

Vamos a Madrid!

Fundación Dame Vida (http://www.dame-vida.org/) on hyväntekeväisyysjärjestö, jonka missiona on viedä valoa niille 25% maailman lapsista, joilla sitä ei ole. Nerokkaan pallon (www.soccket.com/) idea on yksinkertainen: mitä enemmän palloa potkii, sitä pidemmän aikaa siihen liitettävästä ledilampusta tulee valoa. Hueccon Dame Vida -levyn koko tuotto ohjataan tähän projektiin, jonka tukijoita ovat mm. David Villa, Sergio Ramos ja Pepe Reina.

500 ensimmäisen valopallon kunniaksi järjestettäisiin "Gala Dame Vida 500" Madridissa. Siitä se ajatus sitten lähti... Ostettiin liput gaalaan (ihan vierekkäiset paikat: 13 ja 15) ja tutkittiin vaihtoehtoja päästä Madridiin. Pääsiäisviikko Semana Santa mutkisti asioita, eikä juniin meinannut saada lippuja. Lopulta löydettiin junaliput Málaga-Córdoba-Madrid ja dösäliput takaisinpäin Madrid-Málaga.

Córdoban juna-aseman turvatarkastus pääsi yllättämään ja meinattiin myöhästyä junasta. Hypättiin kyytiin viimeminuuteilla ja kädet jännityksestä täristen suunnattiin suoraan ravintolavaunuun. Espanjassa ei ole sallittua matkustaa kengittä junassa, nyt tiedämme senkin!

Perillä meillä oli hotellissa vartti aikaa puunata ja sitten puolijuoksua gaalaan Arteria Coliseumille. Tupa oli täynnä ja tunnelma katossa! Ennen keikkaa Hueccolle luovutettiin kultalevy ja tilaisuuden juontaja kertoi pitkät pätkät asioita, jotka meni meiltä aivan ohi :). Show oli hieno, eikä valoja oltu säästelty.

Seuraava päivä kului Madridia kierrellen. Kun kahvi maksaa 2,5e ja mojito 3e, niin valintahan oli oikeastaan jo tehty meidän puolesta :). Aurinkoinen päivä muuttui yllättäen vesisateeksi ja me jäätiin pitämään sadetta puun alle Parque del Retiroon. Vietettiin siskoslaatuaikaa sanaleikkien merkeissä ja niin se sadekin loppui aikanaan.

Kotimatka dösällä kesti seitsemän tuntia, mutta mikäs meillä oli matkustellessa. Kun matka taittuu ja maisemat vaihtuu, on hyvä vaan fiilistellä ja syödä eväitä :). Olihan retki!

Conil, no problem!

Surffilomamme alkoi kukonlaulun aikaisella herätyksellä ja neljän tunnin bussimatkalla Fuengirolasta Conil de la Fronteraan. Hypättiin pois mahdollisesti oikealla pysäkillä ja bussin perävalojen loisteessa meitä lähinnä nauratti, kun ei tiedetty missä oltiin. Lähdettiin perstuntumalla seuraamaan muita kulkijoita ja niin me löydettiinkin perille.

Hostal Playa Sur löytyi helposti ja vastaanotto oli oikein sydämellinen. Hostellin isäntäpariskunta piti meistä hyvää huolta koko pitkän viikonlopun, jonka Conilissa vietimme. Isännät tekivät herkkuillallisen mahdolliseksi kiikuttamalla omasta keittiöstään meille aterimet ja lautaset. Mitäpä sitä ihminen muuta tarvitsisi kun on mansikoita ja viiniä!


Tihkusade ja viileä +15 sai meidät jännäämään surffaamista. Kun märkäpuvut oli kiskottu päälle, alkulämmittelyt juostu ja laudat jo kainalossa, unohtui keli sen sileän tien. Aalloilla ollessa kaikki muu unohtuu ja on helppo elää hetkessä. Naama hiekassa ja koko kroppa mustelmilla sitä vaan puskee aina uudestaan päin aaltoja ja taas laudan päälle. Surffaamiseen ei varmaan voi koskaan kyllästyä!

Surffasimme kolmena päivänä ja neljättä ei varmaan putkeen olisi kukaan meistä jaksanutkaan. Kyllä tiesi lihakset taas tehneen työtä! Viimeisen päivän kuvasta saattaa ehkä huomata rättiväsyneet, mutta niin onnelliset ilmeet :). Herätimme huomattavaa hilpeyttä raahautuessamme rannalta  kaatosateessa hostellille pyyhkeet olalla ja hiukset hiekassa.

Conilin yöelämäänkin tuli tutustuttua. Osuimme pariinkin otteeseen keskelle pääsiäiskulkuetta ja pelottavia hiippalakkeja. Mieletön fiilis olla keskellä väkijoukkoa heille tärkeän juhlan aikaan. Kuin olisi ollut kuokkimassa toisten bileissä.. Semana Santan vuoksi emme olleet ainoita turisteja, mutta saimme yllättävän paljon huomiota osaksemme. Paikallinen katutaiteilija imitoi Suomalaisten tapaa puhua espanjaa: "Hola. Que tal." kuulosti enemmänkin riidan haastamiselta, kuin iloiselta tervehdykseltä. Kai me suomalaiset ollaan vähän sellasia :D.

Opintomatka Sevillaan

 

Espanjan intensiivikurssimme alkoi muutaman tunnin junamatkalla Málagasta Sevillaan. Karoliina unohti skumppapullot kotiin, mutta me selvittiin matkasta kuitenkin hymy huulilla. Perillä karttaa ei tarvinnut montaa kertaa vilkaista, sen tason maailmanmatkaajia oli kuitenkin liikkeellä :).

Maisteltiin aplareita suoraan puusta matkalla hotellille, jonka ikkunasta taas sai kerättyä sitruunoita. Hotelli oli halpa ja ihan symppis. Sameanvihreään uima-altaaseen en olisi varpaitani kastanut, mutta eipä tämä mikään uintileiri ollutkaan. Hotelli sijaitsi loistavasti juna-aseman ja illan keikkapaikan (Sala Q:n) välissä.


Päivän valossa Sevillasta tuli nähtyä vain pintasilaus. Bongattiin makeita maalattuja roskiksia ja kummallista arkkitehtuuria. Tihkusateessakin kaupunki oli tunnelmallinen ja kadut täynnä ihmisiä. Onneksi Karoliina osti vihdoin sateenvarjon, niin loppui sadekin kuin seinään :).

Intensiivikurssimme pohjimmainen tarkoitus oli päästä aistimaan Hueccon ja Los Delinquentesin keikkaa Sala Customissa. Meno oli loistava, joskin setti lyhyehkö. Huecco veti oman settinsä ja nousi lavalle vielä Los Delinquentesin kanssa.

Karoliina oli sitä mieltä, että täytyyhän meidän nyt tavata Huecco, kun kerran Sevillaan saakka oltiin tultu. Järjestysmies tai roudari kävi pyytämässä Hueccon juttelemaan. Hän oli erittäin otettu suomalaisista faneistaan. Kerroimme, ettei Suomessa varmaan muita hänen fanejaan olekaan :D. Viesti jos toinenkin on tullut vaihdettua Hueccon kanssa näin jälkikäteen ja jatkoa keikkaseikkailulle saattaa seurata ;)...

Keikan jälkeen tutustuimme paikalliseen kaveriporukkaan ja siinä se ilta vierähtikin aamun puolelle. Tavattiin ihanan sydämellisiä ihmisiä ja hauskaa oli. Nähtiin Sevillasta arkisempi, espanjalaisempi puoli, kun oli oppaita mukana. Vielä kun oppisi muistamaan poskisuukot oma-alotteisesti ;).

Seuraavana päivänä lämpöä oli +27, aurinko paistoi ja meillä oli kova jano.

Que vida <3 !

Siestaa ja fiestaa

Juhlittiin tänään Ritun synttäreitä Vegetalian herkullisella buffalla ja aurinkoisilla café con lecheillä. Samuelin sanoin: ¡Feliz cumpleaños mamá 38v.!

Sirkun puhelinmyyntiura alkaa olemaan tältä erää taputeltu. Tyrkytän lehtiä enää pari päivää ens viikolla ja sitten siirryn tärkeempään: lomailuun :). Samuel polskii pihan uima-altaassa säällä kuin säällä. Ihan nolottaa myöntää, että olen itse käynyt vaan kahlailemassa. Altaan vesi on jo 19 asteista, täytyypä ryhdistäytyä!

Málagan aeropuerto on tullut tutuksi, kun kyläläisiä on haettu ja viety. Meillä ei aika käy pitkäksi, vaikka koneet myöhästeliskin :). Nyt ilonamme ovat Kaisa, Hena ja Paula, ens viikolla saapuu Anu.. Taitaa loppukevät mennä niin, että edelliset kun ehtivät alta pois, saa seuraavat jo hakea lentokentältä.

Huecco

Kaikki alkoi kesän 2011 surffireissulla Bilbaossa. Hotellin musakanavalta ja ravintoloiden taustamusiikeista jäi päähän soimaan hyvän mielen biisi:

Huecco - Dame Vida

Levy jäi ostamatta ja kotiin palattua alkoi kuumeinen etsintä. Suomesta ei levyä löytynyt, joten tyydyin youtuben musiikkiantiin.

Syyskuussa Vallilan postiluukusta kolahti levy omistuskirjoituksella varustettuna. Naapureiden piristykseksi nauroin ääneen iloista yllätystä Espanjasta. Äiti ja Samuel olivat käyneet Hueccon akustisella promokeikalla musiikkitavaratalo Fnacissa Málagassa. Huecco oli ollut innoissaan kuultuaan Suomessa saakka olevista faneista. Hän kertoi itse pitävänsä Sari Kaasisen musiikista.

Espanjaan tultuani painelin Fnaciin ostamaan Hueccon aikaisempaa musiikkia ja etsimään paikallista ska:ta ja regeetä. Innokkaat myyjät kantoivat levyjä kasatolkulla ja muutama cd tarttuikin mukaan.

Little Pepe - Producto del barrio

Ska-P - Planeta Eskoria

Keikan metsästykseen! Hueccon kiertue 2012 sijoittuu Espanjaan, mutta ihan meidän lähikulmille showta ei tuoda. Sevilla on mukavan matkan päässä meiltä, joten päätettiin hankkia liput sinne. Muutaman viestin vaihtamisen jälkeen Hueccon kanssa kävi ilmi, ettei kyseiselle keikalle voi ostaa lippuja. Ne voi ainoastaan voittaa facebookissa osallistumalla espanjankieliseen tietokilpailuun. Toisella yrittämällä saimme liput (4 kpl) ja nyt on hotellikin varattu.

Hueccolta tuli vielä tervetulotoivotus: "Finland is always welcome!"

Sossun luukulle (?)

Ettei nyt ihan pelkästään lomailuksi menisi, aloitin duunit puhelinmyyntifirmassa. Myyn lehtiä Suomeen noin neljänä päivänä viikossa. Myynti sujuu ihan mallikkaasti, vaikka ensimmäinen asiakas oli allerginen painomusteelle. Nuoret usein lyövät luurin korvaan heti kättelyssä ja vanhat ovat varmoja salajuonesta. Työkaverit on rempseitä, mutta itse duunista on vaikea tykätä.

Muuten on flunssat ja muut taudit pysyneet poissa, mutta ääni läks. Duunissa tulee puhuttua kuutisen tuntia putkeen ja kun en osaa olla hiljaa vapaa-ajallakaan, ei ääni kestänyt. Los Bolichesin terveyskeskus Centro de Salud on nyt tullut tutuksi. Sairaslomatodistuksen saaminen vaati kolme lääkärikäyntiä, joista kahdella ei tehty minkäänlaisia tutkimuksia eikä juuri puhuttukaan.

Ensimmäinen yllätys ilmeni vastaanotossa, kun mukana oli passi ja eurooppalainen sairausvakuutuskortti, muttei kopiota. Mut passitettiin tien toiselle puolelle papeleríaan kopioimaan ne. Seuraava jännitysmomentti oli huomata, että terveyskeskuksen asioimiskieli on espanja ja sillä sipuli. Päädyin päivystykseen, jossa sain diagnoosin ja kävi ilmi, että tarvitsen erillisen lääkäriajan saadakseni sairaslomatodistuksen. Lääkäri löysi koneelta mulle varatun ajan sosiaalivirkailijalle ja ihmetteli kovasti miksi olen sinne menossa. Aika poistettiin ja sain seuraavaksi päiväksi ajan normilääkärille.

Seuraavana päivänä ensimmäinen kysymys oli, olemmeko tulossa tapaamaan sosiaalityöntekijää. No ei nyt olla! Nivaska lappuja kädessä ja taas uusi lääkäriaika taskussa jäin muutamaksi päiväksi sairaslomalle. Viimeinen aika oli sairasloman päättämistä varten. Äänelle olisi tehnyt hyvää vielä levätä, mutta tilanne oli kovin hämmentävä ja taisin jotain ymmärtää väärinkin, joten lääkäri päätti sairaslomani. Ehdin jo polttaa itseäni auringossa siihen malliin, että töihin palaaminen ei ole välttämättä huono juttu ollenkaan :D.

Beer 3,50€, mojito 4€, laughing gas 4€...

Kurkistus Fugen yöelämään.

Löydettiin vihdoin baari, josta saa mojitoa myös talvella. Kyllä maistuikin hyvältä pitkän etsiskelyn jälkeen, pakko oli varuiks maistaa vielä toisetkin. Omituista että yleisesti täällä mojito on kausituote, Suomessa kun ko. juomaa tarjoillaan ympäri vuoden. Ja minttuko siinä on se hankala ainesosa, jota on mahdotonta saada talvisin?

Tarjoilija kierteli pöydissä myymässä: "Laughing gas?". Ei kiitos! Viereisessä pöydässä kaverukset ostivat ilokaasua, ja vaikutus ei ollut ollenkaan nimenmukainen. Toinen kundeista muuttui hyvin pian pahoinvoivaksi ja hidasliikkeiseksi. Iloista, eikö?!

Osa baareista on auki aamuseitsemään saakka. Meille riitti hyvin pari tuntia vähemmän! Ovella jaettiin muovituoppeja, jotta porukka voi ottaa juomansa mukaan kotimatkalle :). Tästä nyt hyvä uusi käytäntö Suomeenkin toteutettavaks!

Mis amigos

Ihanaa, ystäviä kylässä!!

Aino, Salla ja Timo toi kyläilyllään vipinää meidän hitaaseen arkeen. Mä sain myös hyvän syyn ottaa lisää omaa lomaa duunista ;).

Kaikkialta sitä itsensä löytääkin! Vierailtiin Júzcarissa (http://en.wikipedia.org/wiki/J%C3%BAzcar), virallisessa smurffikylässä. Alunperin koko kylä maalattiin smurffinsiniseksi elokuvan kuvaamista varten. Kylästä löytyi yksi baari ja istahdettiin pitkän päivän päätteeksi lasilliselle. Baarimikko tuskin osasi sanaakaan englantia ja omituinen keskustelu baaritiskillä johti siihen, että juomamme koostui erittäin pahasta valkoviinistä jota pystyi juomaan vain sekoitettuna punaviiniin. Tämä cocktail oli baarimikon oma bravuuri. En suosittele :D.

Lauantaina pieni aamureippailu muuttui epähuomiossa viiden tunnin vuoristolenkiksi. Rusketusrajat nilkoissa ja polvitaipeissa ei välttämättä oo kaikista katu-uskottavimmat, mutta kertovat oman tarinansa :). Papukaijamerkki Ainolle tsempistä puolikuntoisena vuorilla vaeltelusta!

Sunnuntaina lähdettiin kapuamaan Mijaksen huipulle, Pico de Mijakselle (1150m.). Itsehän luulin, että mennään Mijaksen kylään kahville, joten lähdin matkaan farkut jalassa (virhe 1), ilman eväitä (virhe 2) ja liian vähän vettä mukana (virhe 3). Tunnin kapuamisen jälkeen tiedustelimme matkanjohtajalta mahtaako matkaa vielä olla pitkästikin jäljellä. Kuulemma olimme kavunneet vasta kolmasosan matkaa. Eihän siinä auttanut muuta kuin jatkaa matkaa ylöspäin.Vei kolme tuntia päästä huipulle (ihan pienellä reitiltä poikkeamisella) ja tunti 40 minuuttia laskeutua alas. Näkymät oli komeat, kyllä kannatti kavuta!

Málaga

Málagan pimenevässä illassa on tunnelmaa. Aina kun on riittävästi aikaa kannattaa istahtaa terassille lasilliselle ja ihailla kuinka kaupunki herää eloon. Meidän ajoitus oli tällä kertaa epäespanjalainen ruoka-aikaa ajatellen ja odottelimme terassilla tunnin verran ruokaravintoloiden aukeamista. Jopa talvella tarkenee istua ulkosalla, sillä osa terasseista on suojattu tuulelta ja monilta terasseilta löytyy lämpölamput.

Pakollinen kulttuuripläjäys tulee helposti kuitattua Picasson museossa. Tällä hetkellä vierailevaa näyttelyä ei ollut, mutta ihan sopivasti riitti katselemista perusnäyttelyssäkin. Myös Picasson syntymäkoti löytyy lähistöltä, mutta siinä ei kuulemma ole juurikaan katselemista joten jätimme sen väliin.

Málagassa saattaa osua keskelle karnevaaleja ihan sattumalta. Tällä kertaa tori ja sen liepeet oli täynnä ihmisiä ja musiikki raikasi. Yhtäkkiä meillä oli serpentiinit ja pillit kaulassa sekä vappunaamiot silmillä!

Circuito de Jerez

Vietin aurinkoisen talvipäivän formulaharjoituksissa Jerezissä. Ajatus rataa kiertävistä autoista vailla kilpailumomenttia ei ehkä kuulosta riemukkaalta, mutta hauskaa oli! Parin tunnin ajomatka vuorten lomassa kauniissa maisemissa taittui leppoisasti auton takapenkillä kuusi- ja kymmenvuotiaiden poikien välissä.

Jo parkkipaikalla saattoi moottorin ulinasta päätellä että perille oltiin löydetty. Matkakaveri oli onneksi laskenut mut mukaan korvatulppakiintiöönsä, eikä mun tarvinnut viettää päivää sormet korvissa. Miten en ollut ollenkaan ajatellut koko asiaa etukäteen.. Meno oli kuin tenniskatsomossa, kun päät kääntyilivät rytmissä puolelta toiselle. Valokuvaustaitoja koeteltiin toden teolla, kun yritin metsästää kuvaan ohi sujahtavia formula-autoja. Todistettavasti ainakin yksi kuva kolmestakymmenestä onnistui :). Kuljeskelimme alueella useamman tunnin ajan, ihailtiin autojen vauhtia ja ihmeteltiin menoa varikolla. Tuliaisautokin tarttui kojusta mukaan.

Jopa formularadan aitojen ulkopuolella meteli oli niin kova, että korvatulpat sai pitää korvissa auton ovien sulkeutumiseen saakka. Portinpieleen nojailevat lampaat eivät olleet moksiskaan moottorien ulvonnasta. Liekö kyseisellä nurmialueelle kärrätty kaikki kylän kuurot otukset.