
Hetkittäin hermoja kiristää, kun heti kadulle astuessa on tarjolla moottoripyöräkyytiä, taksia ja mitä tahansa keinoa liikkua muutoin kuin kävellen. Sinnikkäimmät ajavat korttelin tai kaksi vierellä, kun yritän kertoa lähteneeni nimenomaan kävelylle. "Don't walk!" on myyntipuheista yleisin. Sain paikalliselta vinkin kantaa kädessä moottoripyöräkypärää kävellessäni, niin minun luullaan olevan matkalla motolleni. Kypärähän mulla jo onkin, joten kanniskelemaan vaan!
Ostin rikkoutuneen puhelimeni tilalle uuden jo alkureissusta ja sain kaupanpäällisiksi kypärän. Silloin nauratti kovasti, mutta sittemmin on se tullut tarpeeseen jo useamman kerran. Kuljemme osaan harjoittelupaikoista yliopisto-opiskelijoiden kyydissä. Itse en lähtisi tämän hullun liikenteen sekaan ajamaan, paitsi fillarilla. Fillarireissu päätyi osaltani sairaalapäivystykseen, mutta sillä ei taas ollut mitään tekemistä liikenteen kaoottisuuden kanssa. Ajaessa silmään lentäneestä roskasta oli yllättävän paljon huolta ja murhetta, mutta näin jälkikäteen tilanteesta on löytynyt enimmäkseen koomisia puolia.
Liikennettä on paljon ja saatetta samassa suhteessa. Moton ja zygän kyydissä onkin hyvä pitää suusuojaa. Todellisilla auringonpakoilija-ammattilaisilla on kuumimmillakin helteillä koko pään ja niskan suojaava päähine. Lyhythihaista ja -lahkeista ei paikallinen päälleen pue keskellä päivää. Onhan vaalea iho kauniinpaa kuin ruskettunut.
Liikenteen seassa poukkoilu jalan on sekin oma taiteenlajinsa. Jalkakäytäviä ei käytännössä ole, joten kulkijat kuuluvat teiden laidoille. Moottoriliikenne voi ajaa molemmilla kaistoilla molempiin suuntiin ja liikennevaloja ei kunnioiteta. Kahdessa kuukaudessa on kuitenkin oppinut ymmärtämään liikenteen sanattoman säännöt. Tietä ylittäessä tulee vain kulkea suoraan eteenpäin, sivuilta sinkoilevista mopoista huolimatta. Jos pysähdyt antamaan tietä, jäät todennäköisemmin alle. Puske siis eteenpäin vaan, kyllä ne väistää! Eilenkin väisti...


































