perjantai 13. huhtikuuta 2012

Conil, no problem!

Surffilomamme alkoi kukonlaulun aikaisella herätyksellä ja neljän tunnin bussimatkalla Fuengirolasta Conil de la Fronteraan. Hypättiin pois mahdollisesti oikealla pysäkillä ja bussin perävalojen loisteessa meitä lähinnä nauratti, kun ei tiedetty missä oltiin. Lähdettiin perstuntumalla seuraamaan muita kulkijoita ja niin me löydettiinkin perille.

Hostal Playa Sur löytyi helposti ja vastaanotto oli oikein sydämellinen. Hostellin isäntäpariskunta piti meistä hyvää huolta koko pitkän viikonlopun, jonka Conilissa vietimme. Isännät tekivät herkkuillallisen mahdolliseksi kiikuttamalla omasta keittiöstään meille aterimet ja lautaset. Mitäpä sitä ihminen muuta tarvitsisi kun on mansikoita ja viiniä!


Tihkusade ja viileä +15 sai meidät jännäämään surffaamista. Kun märkäpuvut oli kiskottu päälle, alkulämmittelyt juostu ja laudat jo kainalossa, unohtui keli sen sileän tien. Aalloilla ollessa kaikki muu unohtuu ja on helppo elää hetkessä. Naama hiekassa ja koko kroppa mustelmilla sitä vaan puskee aina uudestaan päin aaltoja ja taas laudan päälle. Surffaamiseen ei varmaan voi koskaan kyllästyä!

Surffasimme kolmena päivänä ja neljättä ei varmaan putkeen olisi kukaan meistä jaksanutkaan. Kyllä tiesi lihakset taas tehneen työtä! Viimeisen päivän kuvasta saattaa ehkä huomata rättiväsyneet, mutta niin onnelliset ilmeet :). Herätimme huomattavaa hilpeyttä raahautuessamme rannalta  kaatosateessa hostellille pyyhkeet olalla ja hiukset hiekassa.

Conilin yöelämäänkin tuli tutustuttua. Osuimme pariinkin otteeseen keskelle pääsiäiskulkuetta ja pelottavia hiippalakkeja. Mieletön fiilis olla keskellä väkijoukkoa heille tärkeän juhlan aikaan. Kuin olisi ollut kuokkimassa toisten bileissä.. Semana Santan vuoksi emme olleet ainoita turisteja, mutta saimme yllättävän paljon huomiota osaksemme. Paikallinen katutaiteilija imitoi Suomalaisten tapaa puhua espanjaa: "Hola. Que tal." kuulosti enemmänkin riidan haastamiselta, kuin iloiselta tervehdykseltä. Kai me suomalaiset ollaan vähän sellasia :D.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti