Mis amigos

Ihanaa, ystäviä kylässä!!

Aino, Salla ja Timo toi kyläilyllään vipinää meidän hitaaseen arkeen. Mä sain myös hyvän syyn ottaa lisää omaa lomaa duunista ;).

Kaikkialta sitä itsensä löytääkin! Vierailtiin Júzcarissa (http://en.wikipedia.org/wiki/J%C3%BAzcar), virallisessa smurffikylässä. Alunperin koko kylä maalattiin smurffinsiniseksi elokuvan kuvaamista varten. Kylästä löytyi yksi baari ja istahdettiin pitkän päivän päätteeksi lasilliselle. Baarimikko tuskin osasi sanaakaan englantia ja omituinen keskustelu baaritiskillä johti siihen, että juomamme koostui erittäin pahasta valkoviinistä jota pystyi juomaan vain sekoitettuna punaviiniin. Tämä cocktail oli baarimikon oma bravuuri. En suosittele :D.

Lauantaina pieni aamureippailu muuttui epähuomiossa viiden tunnin vuoristolenkiksi. Rusketusrajat nilkoissa ja polvitaipeissa ei välttämättä oo kaikista katu-uskottavimmat, mutta kertovat oman tarinansa :). Papukaijamerkki Ainolle tsempistä puolikuntoisena vuorilla vaeltelusta!

Sunnuntaina lähdettiin kapuamaan Mijaksen huipulle, Pico de Mijakselle (1150m.). Itsehän luulin, että mennään Mijaksen kylään kahville, joten lähdin matkaan farkut jalassa (virhe 1), ilman eväitä (virhe 2) ja liian vähän vettä mukana (virhe 3). Tunnin kapuamisen jälkeen tiedustelimme matkanjohtajalta mahtaako matkaa vielä olla pitkästikin jäljellä. Kuulemma olimme kavunneet vasta kolmasosan matkaa. Eihän siinä auttanut muuta kuin jatkaa matkaa ylöspäin.Vei kolme tuntia päästä huipulle (ihan pienellä reitiltä poikkeamisella) ja tunti 40 minuuttia laskeutua alas. Näkymät oli komeat, kyllä kannatti kavuta!